Festarimusiikista

Olin ensimmäistä kertaa Barcelonan Primavera sound -festivaaleilla viime toukokuussa ja täytyy sanoa, että kokemuksena se oli jotain ainutlaatuista. Kotimaisia Provinssi- tai Ilosaarirockeja on vaikeaa siihen edes verrata. Kuitenkin itse festivaalikokemus eroaa huomattavasti siihen asetetuista odotuksista. Loppujen lopuksi bändejä oli Barcelonassakin niin paljon, että monista keikoista tuli nähtyä vain muutama musiikkikappale. Neljän päivän monen tunnin seisoskelu ja paikasta toiseen ravaaminen kävivät kunnon päälle ja välillä olikin mukavaa vain istua alas ja tutustua johonkin uuteen yhtyeeseen. Niistä mainittakoon esimerkiksi bändi nimeltä Yuck, joka soundiensa puolesta on kuin paluu 90 -luvun alkuun. Kappaleet ovat kuitenkin hyvin persoonallisia ja mukaansatempaavia ja bändin toiminnasta on nykyindieyhtyeille tyypillinen teennäisyys kaukana.

Yksi iloisista yllätyksistä oli Nick Caven bändi Grinderman, jonka musiikkia en välttämättä kotona kuuntelisi, mutta jonka live-esiintyminen oli jotain ainutlaatuista. Bändi soitti täydellisesti yhteen, musiikki kuulosti aivan mahtavalta ja esiintymisestä paistoi todellinen rakkaus musiikintekemiseen. Yhtyeen toiminnasta näkyi selvästi nautinto ja kuuntelu, joka mielestäni on hyvin tärkeää myös teatterintekemisessä ja joka mahdollistaa tien menestykseen.

Yksi festivaalin mielenkiintoisimmista ja odotetuimmista yhtyeistä (jota myös Nick Cave toistuvasti keikallaan mainosti) oli Suicide. 70 -luvulla perustettu kahden miehen syntikkapunkbändi ei äänenvoimakkuudessa säästellyt. Yhtye saattoi kunnialla keikan loppuun asti, vaikka ikääntynyt keulahahmo Alan Vega oli niin huonossa kunnossa, että avustajan piti tuoda hänelle tupakka suuhun ja sytyttää se kesken keikan.